Saatanan laamanaamat

Puhelinmyyjä soitti taas kerran, löin sille luurin korvaan. Olin toki kahteen otteeseen sanonut etten tarvitse enkä tilaa ”hesaria”, mutta tekstiä vaan tuli ja tuli eikä mulla ollut aikomustakaan kuunnella myyntipuheita loppuun eli luuri takaisin paikoilleen.

Soitto tuli numerosta 0449795029 kuukkelin mukaan joku

Procenter Yhteyskeskus Oy

Pitäköön ProCenter tunkkinsa.

Mulla on markkinointikielto, muttei se näköjään  mitään auta.

Mainokset

Elisalla jormat mielessä

Muutama päivä sitten nousi Lidlin maitomainoksesta kohu.

Mainoksessa kerrottiin maidon tulleen ulos maitokaapista ja homppelit sekosivat tästä täysin, koska mainos jotenkin heidän mielestään kehoitti kaikkia tulemaan ulos kaapista tai jotain….

Ajattelin silloin, että justjoo taas on varsinainen mielensäpahoittajien joukko saanu itkupotkuraivareita tyhjästä.

Mutta sen ymmärtää vasta sitten kun osuu omalle kohdalle.

Ja nyt osui, Elisan mainoksessa on kuva alastomasta adoniksesta jonka jorman kohdille laitettu noin 120asteen kulmaan Eiffel-torni.

En ollut Eiffeltornissa vielä ehtinyt käymään vaikka olisin siellä halunnut käydä. Enää se ei onnistu kun tämä Elisan mainoksen kuva on juurtunut syvälle mieleen ja jos aikoisinkin mennä kyseiseen torniin niin mielikuva isoon kyrpään menemisestä tämän satavarmasti estäisi. Hyi hyi mainostajat, miettikää nyt vähän minkälaisia mainoksia oikein teette.

eiffel1

120-asteen kulmalla ei olisi ennen päässyt elokuvasensuurista läpi, 45 oli muistaakseni raja aikoinaan.

Ei enää ikinä Pariisiin.

Kaikenmaailman sekopäitä

Nelostiellä joku yli-innokas antoi puukon heilua eli iski useampaan kertaan naishenkilöä mm. päänseutuville ja MTV:n uutisen mukaan nainen olisi kuollut ellei paikalle saapunut poliisi olisi ampunut puukottajaa.

suvi1

 

Nyt kuitenkaan tämä poliisin toiminta ei ole kaikkien mielestä sopivaa ja eräskin Suvi on sitä mieltä, että poliisin olisi pitänyt antaa puukottajan puukotella asiansa loppuun asti ja sen jälkeen viedä kyseiselle veitsimiehelle vastaleivottuja kanelipullia ja kaakaota.

suvi

Oho eiku niinku Anttila hups oho

Anttila / Kodin1 perseily se vaan jatkuu ja jatkuu.

ale40

Alennusta yhdestä tuotteesta 40% ja pienellä ne jo tutut horinat ettei koske sitä eikä tätä.

 

Koska tietokoneohjelma ei ole elektroniikkaa eikä kodinkone eikä se tietääkseni ole myöskään pelikonsoli, konsolitarvike tai leffalippu niin sen täytyy olla peliaikakortti, koska alennusta siitä ei herunut.

 

Kengistä jo alennusta olisi tullut kuin myös fillarin nopeusmittarista, joka kylläkin sisältää elektroniikkaa eli olisiko tässä tapahtunut Anttilalla jokin virhe kun se alekoodi mittariin heltisi.

ale40_5

ale40_4

ale40_3

ale40_2

ale40_9

Kun kyse on Anttilasta tai Kodin1:stä niin kaikki ei käy kuten Trommsöössä vaan erilaista virheilmoitusta pukkaa ihan urakalla.

Pari testikauppaa sain jopa maksettua ja rahatkin häipyivät tililtä ja yksi tilausvahvistuskin tuli meiliin.

Saas nähä mitä selityksiä Anttilat taas keksii ja kuinka kauan veloitettujen rahojen takaisin saanti kestää, sillä en todellakaan usko, että tavaroita koskaan toimitetaan.

päivitys 13.7.klo15:00: Ihmeiden aika ei taida sittenkään olla ohi, yksi maksetuista tuotteista saattaa olla tulossa tai ainakin ilmoittivat, että laite on jo pakattu ja lähetetty kohti kauppaa.

Toinen tilaus on edelleen pimeänä ja ainoastaan tililtä on hävinnyt ostoksen summa. Verkkokaupan sekä  Anttilan että Kodin1:n omaosion tilaushistoria näyttää ettei mitään olisi tilattu.

Kolmas tilaushan peruttiin heti maksun jälkeen eikä sitä ostosta veloitettu tililtä eli siitä ei varmaankaan kuulla enää mitään.

 

päivitys 19.7.klo19:00 -no ni se on sitten Anttilan konkurssi. Toinen tilauksista kuitenkin saapui ja on osoittatunut lyhyellä testaamisella ihan hyväksi, joten sen suhteen ei ole moitetta, mutta toisen tilauksen maksu on vielä konkurssipesässä kiinni eli eiköhän 15 euroa lasketa menetetyksi.

Cyber Monday gogo – Black Friday byebye

Black Friday on loppumaisillaan, mutta ollos huoleton kuluttaja iänikuinen sillä Cyber Maanantai on täällä parin päivän kuluttua.

Ainakin CDON lupaa ettei kuluttaja tule pettymään.

Musta Perjantai oli kyllä aika vaisu, suurin osa mukana olleista tarjosi normitarjouksia eli samaa kamaa kuin muissa ALEALEPOISTOMYYNTI kampanjoissa, mutta kyllä sieltä paljon ostettavaakin kansalaisille kertyi.

Omalle kontolle tuli Lumix DMC-GM1 taskukameraa korvaamaan ja heräteostoksena CANONin 1200d, Panan luotikamera HX-A500 4K jos se nyt sieltä putiikista koskaan tulee sillä tavara oli loppunut varastosta eli katsotaan ja vielä muutama muistikortti. Edellä mainituista ainoastaan Lumix oli ollut harkinnassa jo pidempään ja kun sen nyt sai kohtuu hintaan niin ostin sen pois.

CANON 1200D järkkäri oli pakko-ostos koska hinta oli 299e ja mukaan tuli vakaajallinen 18-55mm lasi sekä 50mm/1,8 STM sekä vielä CANON joululahjaboxi jossa on vuoden photari/lightroompilvi, puukuorellinen muistitikku, 50e lahjakortti seuraavaan CANON-ostokseen ja joku CANON-lehden vuosikerta ja vielä jotain tarpeetonta, jota en nyt muista.

PS. Luotikamera tuli sitten aikanaan, tosin toisenvärisenä kuin oli tilattu, mutta otin sen vääränvärisen, koska värillä ei ollut mulle mitään väliä. Ja olisi kauppa tilannut sen värisen minkä olin tilannutkin, mutta ilmoitin ettei tarvitse ja sain näin ollen kamerani aiemmin.

Puistosedät yllätettiin

Kesän jatkuminen yllätti Stadin puistotyöntekijät ”housut kintuissa”. Lämpötilan heiluessa puolessa välissä toista kymmentä kävin Alppipuistossa katselemassa olisiko kukat aloittamassa jo uutta kukintaa, mutta puistossa olikin altaat jo tyhjennetty ja kukkapuskat myllätty että se tästä kesästä sitte.

alppipuisto

Ruoho sentään viheiriöi täyttähäkää .