Ei se vaihtamalla parane

17.9.2018 päivitys.

Taas tippu lasku Telialta 27e eli kaikenkaikkiaan reilu 50euroa tyhjästä.

Eiköhän tämä ollut viimeinen lasku Telialta ja tapaus voidaan torpata roskikseen kuitenkin muistaen etten enään Teliaan koske pitkällä tikullakaan.

**************************************

Operaattorit on kaikki ihan perseestä, senhän nyt tietää kaikki.

Telia lähetti aikaisemmin maksuttomasta palvelusta laskun jälkikäteen ja minähän  soitin asiakaspalveluun.

Puhelimessa sitten asiakaspalvelija selitti jotain ihan puutaheinää ettei Telian kuulemma pidä ilmoitella palvelumuutoksista asiakkaalle vaan taloyhtiö on hoitanut tiedottamisen. Juu taloyhtiö ilmoitti múutoksen tapahtuvan elokuun alkupuolella kun taas palvelu muuttui maksulliseksi jo heinäkuun alkupuolella. No myöhemmin asiakaspalvelusta tuli e-maili, että he ovat lähettäneet kirjeen muutoksesta jo ennen laskutuskauden alkua.

Näyttää siltä etteivät Telian asiakaspalvelijat ole samaa mieltä siitä kuka ilmoittaa asiakkaalle ja mitä. Toisen mielestä taloyhtiö ja toisen mielestä se onkin Telia ihan itse.

Jatkossa teliasta otettiin yhteydessä ja kerrottiin, että asia on loppuunkäsitelty, koska Telia ei kuulemma ole vastuussa postinjakelusta ja asiakkaan tulee ottaa jakelijaan yhteyttä häiriöistä postinjakelussa. Jakelija taas ilmoitti, että lähettäjän täytyy olla yhteydessä jakelijaan, koska sopimus on postin jakelusta on lähettäjän ja jakelijan välinen eikä jakelijan ja vastaanottajan välinen ja tältä osin asia on loppuunkäsitelty.

Ai niin, se ensimmäinen soitto Telian asiakaspalveeluun tuotti myös useamman kerran ilmoituksen, että asia on loppuunkäsitelty eli se asiakaspalvelija hoki tuota loppuunkäsittelyä useamman kerran saman puhelun aikana. Joku ihme vimma näillä kaupallisilla toimijoilla on loppuunkäsitellä asioita joita ei todellakaan ole vielä käsitelty loppuun. Viimeisessä vietissä Telian asiakaspalvelu ilmoitti asian oleva loppuunkäsitelty, mutta takuuvarmasti sieltä tulee vielä karhulasku. Voisikohan lasku palauttaa saatteella, että Telia on ilmoittanut asian olleen jo loppuunkäsitellyn, että älkää nyt enää lähetelkö laskuja loppuunkäsitellyssä asiassa.

Vittu mitä pompottelua, sama juttu koko Telian yhteydenpidon kanssa. Asiakaspalvelun lähettämiin sähköposteihin ei pysty vastaamaan vaan vastauksesta on tehtävä aina uusi yhteydenottopyyntö nettilomakkeella.

Mutta kun

telia_lagaa

nettisivulla yrittää avata yhteydenottolomaketta niin sivulla alkaa pyöriä vaan latauksesta kertova pylpyrä joka vaan pyöri ja pyörii ja pyörii…………

 

Niin, että mitä tässä nyt oikein tekis. Kaikki operattorit on käyty jo läpi ja samaa shaissea kaikkien kanssa, ei se vaihtamalla parane.

Onneksi tällä hetkellä Elisan palvelu toimii ja on vielä käyttäjäystävällisesti hinnoiteltu. Tosin ennen kaikki käyttäjäystävällisesti hinnoitellut tuotteet on kokeneet mahtimaaallisen hinnannousun jossain vaiheessa ja kun se taas tapahtuu niin Teliaan en ainakaan vaihda.

3 kommenttia artikkeliin ”Ei se vaihtamalla parane

  1. Moikka!
    Olet saanut selvästi hieman ristiriitaista tietoa meiltä. Hinnoittelun muutoksista tulee toki aina hyvissä ajoin infoa myös meiltä. Jos nyt oikein käsitin, niin kyseessä on jonkinlainen taloyhtiösopimus kiinteässä nettiyhteydessä, jonka hinnoittelu on nyt sitten muuttunut. Näistä taloyhtiön sopimuksista tulee normaalisti myös tiedotetta taloyhtiön suunnalta, eli tieto olisi pitänyt tavoittaa sinut useampaan kertaan.

    Mikäli haluat tästä laskutilanteesta tai muutoin keskustella meidän kanssa tarkemmin, niin mielellään käydään asiaa läpi. Saat meihin yhteyden kirjautumalla telia.fi sivuille nettipankkitunnistautumisella tai mobiilivarmenteella, jolloin pääset chattiin (avoinna 24/7) tai jättämällä yhteydenottopyynnön tai soittamalla. Ainakin nyt tuo lomake toimii, kun testasin omalla koneellani. Toki meille voi laittaa viestiä myös Facebookin kautta. Kaikki asiakaspalvelun yhteystiedot löytyy täältä https://www.telia.fi/asiakastuki/yhteystiedot

    Halutaan tottakai tarjota kaikille asiakkaille parasta palvelua ja teemme kaikkemme, jotta meidän kanssa asiointi olisi sujuvaa. Harmi juttu, että tässä sinun tapauksessa kaikki ei ole mennyt ihan putkeen. Mielellään yritetään kääntää tilanne vielä parhain päin.

    Toivottavasti meidän yhteinen matka vielä jatkuu ja mukavaa syksyä sinulle!

    Niko@TeliaPartio

    Tykkää

  2. Teillä on kyllä ihme vimma laittaa tapahtunut taloyhtiön piikkiin. Ei ihme, että tiedotus tökkii jos Telian ja asiakkaan välisten sopimusten tiedotus ulkoistetaan kolmansille osapuolille.

    Taloyhtiö kyllä informoi aiheesta, mutta sieltä tulleessa tiedotteessa muutospäivämäärä oli elokuussa ja Telia lähetti laskun elokuussa heinäkuulta. Irtisanoin sopimuksen heti laskun saavuttua elokuun alussa, mutta silloinhan se oli jo myöhäistä, koska lasku koski heinäkuuta.

    Tykkää

    • Tietenkään ei ole tarkoitus laittaa tiedotusta kenenkään muun piikkiin. Kuten totesin, niin näistä lähtee aina meiltäkin viestintää hyvissä ajoin ja jos tämä ei ole tullut perille, niin ollaan epäonnistuttu. Meidän oman tiedotuksen lisäksi on sitten yleensä taloyhtiöt viestinyt asioista myös erillisellä tiedotteella.

      Meillä on aina jälkikäteinen laskutus, eli elokuussa tosiaan veloitetaan heinäkuuta jne. Tästä en toki pääse asiakastietoihin kiinni, mutta tarvittaessa meidän asiakaspalvelun kautta voidaan tilannetta vielä katsoa.

      Niko@TeliaPartio

      Tykkää

Jätä kommentti